Hautausmaan laajennushanke
(Tällä sivulla tiedotetaan hankkeen edistymisestä)
Laajennusalueen yleiskuva
(Taustalla Porvoonportin kerrostalot)
25.9.2008
Yhteinen kirkkovaltuusto päätti Näsinmäen hautausmaan laajentamisesta.
- Päätös perustui 26.02.2008 tehtyyn hautatarpeen selvitykseen
(>> lue lisää)
- Laajennusalueeksi valittiin nykyisen hautausmaan ja Läntisen Mannerheiminväylän väliin jäävä alue (Kartta laajennusalueesta.)
- Hankkeen ohjausryhmään kuuluvat seuraavat henkilöt
- Kiinteistö- ja hautausmaajohtokunnan pj. Risto Luosma
- Kiinteistö- ja hautausmaajohtokunnan varapj. Rainer Busk
- Kirkkoherra Heikki Hakamies
- Tuomiorovasti Mats Lindgård
- Hallintojohtaja Sari Mankinen
- Kiinteistö- ja hankintapäällikkö Boris Björkendahl
(31.8.2009 saakka)
- Kiinteistö- ja hankintapäällikkö Dan Tallberg
(1.9. 2009 alkaen)
- Ylipuutarhuri Jan Sahlberg
- suunnittelukokonaisuuteen sisältyy hautausmaan laajennussuunnitelman laatimisen lisäksi myös osa nykyisen vanhan hautausmaan pintavesiviemäröinnin suunnittelusta sekä koko hautausmaata koskeva liikennesuunnitelma tarvittavine paikoitusalueineen
- tarkennettu suunnitteluaikataulu ulottuu 10/2010 saakka
16.01.2009
Suunnittelusopimus Pöyry Environment Oy:n ja Porvoon seurakuntayhtymän välillä allekirjoitettiin.
5.2.2009
Kirkkohallitus vahvisti yhteisen kirkkovaltuuston 25.9.2008 tekemän laajennuspäätöksen.
8.10.2009
Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi osan hautausmaan laajennusalueen hautausmaakaavasta. Päätös alistetaan Helsingin hiippakunnan vahvistettavaksi.
Hautausmaakaavan loppuosan käsittely siirtyy kunnes Porvoon kaupungin aluetta koskeva asemakaava on selvillä.
3.12.2009
Yhteiselle kirkkovaltuustolle annetun hankekatsauksen perusteella päätettiin, että hautausmaan laajennusprojekti jatkuu tällä hetkellä tiedossa olevien lähtötietojen pohjalta.
Hankkeen kustannusarvioksi on arvioitu n. 5,3 milj. €. Ensimmäinen rakennusvaihe käynnistyy v. 2010 aikana ja siihen on varattu yhteensä 0,6 milj. €.
16.12.2009
8.10.2009 yhteisessä kirkkovaltuustossa hyväksytty hautausmaakaava on vahvistettu Helsingin hiippakunnan tuomikapitulissa 16.12.2009
Päivitetty 4.2.2010
|