Porvoon seurakuntayhtymä
OTA YHTEYTTÄ   |    HAKU 

På svenska   

Hautainhoitorahasto

 

Begonia 'Dragon'


Porvoon seurakuntayhtymään on perustettu hautainhoitorahasto huolehtimaan hautojen hoidosta. Rahaston varat koostuvat hautojen hoitomaksuista. Tällä tavalla saadut varat on tarkoitettu vain hautojen hoitoon, joten rahaston talous ja omaisuus pidetään erillään seurakuntayhtymän muusta taloudesta ja omaisuudesta. Hoitomaksuista saadun pääoman arvon säilyttämisen rahasto pyrkii sijoitustoiminnalla varmistamaan. Rahasto ei kuitenkaan tavoittele voittoa. Hautainhoitorahaston toiminnasta vastaavat seurakuntayhtymän ylipuutarhuri, kiinteistö- ja hankintapäällikkö ja hallintojohtaja kukin omilla sektoreillaan.

 

Verenpisara

Hautojen hoito

Haudan hoidosta voidaan tehdä sopimus yhdeksi tai viideksi vuodeksi. Yhteisillä nurmialueella haudan hallintaan on sisällytetty koko hallinta-ajan voimassa oleva pakollinen nurmenhoitosopimus.
Kun uusi hoitosopimus solmitaan, eikä hauta edellisenä vuonna ole ollut hautainhoitorahaston hoidossa, tai jos hoitosopimuksen omaavaan hautaan haudataan, peritään myös erillinen kunnostusmaksu.

Muistomerkkeihin ja reunakiviin kohdistuvat kunnostus- tai hoitotoimenpiteet eivät sisälly hoitosopimuksiin.
Tarvittaessa hautaoikeuden haltijan on kunnostettava haudan kivilaitteet ennen kuin hautainhoitorahasto voi ottaa haudan hoidettavakseen.

Hoitohautojen kunnostamistyö aloitetaan toukokuussa ja hoitohautojen kukat on istutettu juhannukseen mennessä. Hoitokausi päättyy syyspakkasten tultua kuitenkin viimeistään syyskuun lopulla, jolloin kukat poistetaan hoitohaudoilta.
Muistolehtoihin ei ole mahdollista tilata haudanhoitopalveluja vaan näillä alueilla kasvillisuudesta vastaa seurakuntayhtymä.

    

  

Mukulabegonia


Hoitotyypit

Reunakivialueet
Reunakivialueiden haudat voidaan hoitaa joko nurmi- tai sorapeitteisenä ja niihin voi sisällyttää kukkahoidon.
Mikäli hauta ei ole varustettu reunatuilla (reunakivillä) hauta hoidetaan vain nurmipeitteisenä.

Yhteiset nurmialueet
Uudemmissa hautakortteleissa hautaan kuuluu pakollinen nurmenhoito, joka maksetaan hautaa lunastettaessa. Tämä hoito on vapaaehtoista ruohohoitoa edullisempi. Pakollisen nurmihoidon tulee olla voimassa yhtenevän ajan haudan hallinta-ajan kanssa, hautaa lunastettaessa tämä aika on 25 vuotta.

 

Kyynelverenpisara

Kukkahoito
Haudanhoitoihin sisältyy usein myös kukkahoito. Kukkien peruslukumäärä on sidottu haudan kokoon. Kukkamäärää voidaan kasvattaa tilaamalla hoitokokonaisuuteen lisäkukkia. Kukkahoito edellyttää sopimusta haudan pinnan hoidosta.

Vuonna 2009 havaittiin hautausmaalla uusi hyvin vaikeasti torjuttavissa oleva ahkeraliisoihin tarttuva lehtihome. Tauti on Suomessa melko uusi ja todennäköisesti Englannista, Ruotsin kautta, levinnyt Suomeen. Hautausmaan ahkeraliisakasvustoista tuhoutui noin puolet. Tämän takia olemme toistaiseksi kokonaan luopuneet ahkeraliisojen käytöstä. Liisoja osittain korvaavana lajina tullaan käyttämään Begonia 'Dragon' nimistä begonialajiketta.

Vuoden 2010 lajistoon kuuluvat Begonia 'Dragon' lisäksi kesä- ja mukulabegoniat ja verenpisarat.

Kukkavalinnat haudoille tekevät hautausmaan puutarhurit. Kukkatoivomuksia voi esittää ja pyrimme mahdollisuuksien mukaan niitä huomioimaan.


Haudan hoitotilauksia otetaan vastaan hauta-asiaintoimistossa
p. (019) 6611 257 tai (019) 6611 203 
 

Haudanhoitohinnasto

Päivitetty 7.2.2012